Translate

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Bussipysäkit

Kävelin tässä äskettäin bussipysäkille, kun minun piti mennä kaverini kanssa kaupungille. Siinä odotellessa tuli huomattua kuinka syvältä bussipysäkit ovat. Heti kun istuin penkille tunsin jonkin tahmean liimautuneen housuihini. Se oli purkka. Mikä siinä on, kun kukaan ei enää jaksa viedä edes purkkaa roskikseen, vaan liimaa sen penkkiin, jossa on itse juuri istunut. Nykyään vain halutaan pilata muiden päivä.
 Sen lisäksi joku humalainen mies, jolla oli hyvin likaiset vaatteet alkoi juttelemaan minulle ja kysyi kelloa. Vastasin nätisti ja toivoin miehen menevän pois. Hän kuitenkin päätti istua viereeni ja aloitti tupakan polton. Katsoin häntä erittäin tuimasti silmiin, mutta hän ei reagoinut mitenkään. Onneksi hänen bussinsa tuli nopeasti ja yllätyksekseni hänellä oli varaa bussilippuun, eikä pumminut minulta.
 Sitten kaverini vihdoin tuli. Kerroin hänelle kaiken ja hän vain nauroi minulle. Minäkin tekonaurahdin ihan kuin se olisi ollut minusta hauskaa. Hetken kuluttua huomasin, etten ollut vielä ostanut lippua. Kaivoin puhelimeni esiin ja yritin ostaa lippua, mutta jostakin syystä se ei onnistunut. Sainoin tästä kaverilleni, mutta hän vain pelasi moobiilipeliään sanomatta mitään. Kun olin hetken huokaillut, että pitääkö minun oikeasti mennä kotiini hakemaan bussikortti, päätin kysyä kaveriltani voisiko hän maksaa tämän kerran. Lupasin maksaa takaisin ja muistutin, kuinka olin usein tarjonnut hänelle. Kaverini vastasi: "En mä osta sulle lippua, mutta voin odottaa, että tulet takaisin kotoas." Tiedoksi silloin satoi ja kyseiseltä bussipysäkiltä on hieman yli kilometri kotiini. Silloin minulla paloi pinna lopullisesti ja lähdin kohti kotiani mumisten, kuinka itsekäs ja ärsyttävä kaverini on.
 Siitä hetkestä lähtien olen vältellyt busseja parhaani mukaan ( osittain myös koronan takia ), koska se todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun olisin pilannut koko päiväni vain olemalla hetken bussipysäkillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti